Sairauden kulku

Sairauden esiintyvyys vaihtelee kausittain ja riippuu punkkien aktiivisuudesta. Leudot talvet ja kosteat keväät lisäävät punkkien esiintyvyyttä. Infektiovaara voi alkaa jo helmikuussa ja jatkua marraskuuhun saakka.
Sairaus etenee kahdessa vaiheessa, ja jopa 20 prosentissa tapauksista potilaat eivät huomaa ensimmäistä vaihetta lainkaan.
Kaksi vaihetta käsittävässä etenemisessä sairauden ns. ensimmäinen vaihe alkaa 6-14 vuorokauden itämisajan jälkeen, kun virus siirtyy verenkiertoon. Potilailla on yleisiä ja usein tavalliseen vilustumiseen viittaavia oireita, kuten lämpötilan nousua (yleensä alle 39 °C), päänsärkyä, yleistä heikotusta, väsymystä, suolistoon liittyviä ongelmia, yskää ja nuhaa. Usein oireettoman 2-8 vuorokautta kestävän jakson jälkeen esiintyy oireita, jotka viittaavat hermostoon kohdistuneisiin vaikutuksiin. Tämä tapahtuu silloin, kun virus onnistuu läpäisemään veri-aivoesteen ja infektoi aivot. Tästä seuraa jälleen lämpötilan nousua (yleensä yli 39 °C) ja muita oireita, kuten pahentunut päänsärky, niskajäykkyys, heikentynyt tajunta, sekavuustila (huomattavasti edennyt mielenhäiriö, johon liittyy tajunnan unenomaista sumenemista), aivohermon halvaus, koordinaatio-ongelmat sekä käsivarsien ja jalkojen halvaus. Lopuksi voi ilmetä hengityslihasten halvaus. Tehohoito tekohengitys mukaan lukien on tällöin välttämätöntä. TBE:lle ei ole erityistä hoitomenetelmää. Sen vuoksi hoidossa voidaan keskittyä ainoastaan oireiden hoitoon, kuten esimerkiksi kuumeen alentamiseen ja kivun lievitykseen.

TBE-sairauden muodot aikuisilla
1.Aivokalvontulehdus
Aivokalvontulehdukseen liittyy kuumetta, niskajäykkyyttä, valonherkkyyttä ja pahoinvointia/oksentelua ilman vaikutusta aivokudokseen. Tulehduksesta parannutaan ilman pysyviä vaurioita eikä se aiheuta välitöntä hengenvaaraa.
2.Aivokuume (yleisin muoto)
Diffuusi tulehdus, joka käsittää usein koko aivokudoksen ja johon liittyy usein aivoturvotusta ja -verenvuotoa. Aivokuume vaikuttaa erityisesti tyvitumakkeisiin, joiden tulehdus voi johtaa tajunnan sumentumiseen ja siten sekavuustilaan ja koomaan, halvautumiseen ja käsivarsien ja/tai jalkojen apraksiaan (liikuttamisvaikeuksiin), epileptisiin kohtauksiin, Parkinsonin taudin kaltaiseen tärinään ja jäykkyyteen sekä hengitysvaikeuksiin, mikäli virus on vaikuttanut aivorunkoon. 0,8-2 % tapauksista johtaa kuolemaan.
3.Poliomyeliitin kaltainen araknoidiitti
Selkäytimen ja hermojuurien tulehdus johtaa halvautumiseen ja amyotrofiaan (lihassurkastumaan), hermokipuun ja/tai paraplegiaan, johon liittyy suoliston toiminnan ja virtsauksen häiriöitä. Jopa 20 % tapauksista johtaa kuolemaan.
Vakava hermoston ulkopuolinen komplikaatio voi olla koagulopatia, jonka yhteydessä sisäinen verenvuoto johtaa shokkiin. Maksan ja sydänlihaksen samanaikaiset tulehdukset ovat myös mahdollisia.

Sairaudesta aiheutuvat vauriot
Selkäytimen ja/tai aivokudoksen hermosolujen tuhoutuminen voi johtaa pysyviin vammoihin sairauden 2. ja 3. muodossa. Lapsilla tämä voi johtaa kehityshäiriöihin, elinikäistä lääkitystä vaativiin epileptisiin kohtauksiin sekä muistin ja havaintokyvyn häiriöihin, Parkinsonin taudin kaltaisiin liikkumishäiriöihin, paraplegiaan sekä hengitys- ja lihashalvaukseen, jotka voivat aiheuttaa työkyvyttömyyttä sekä jatkuvan hoidon, pyörätuolin ja hengityslaitteen tarvetta.

Sairauden näennäisesti lievällä meningeaalisella muodolla on myös omat vaaransa.
Tapausesimerkki: Potilas on selvinnyt TBE:n lievimmästä muodosta eli aivokalvontulehduksesta. Hän viettää sairaalassa useita päiviä ja enintään kolme viikkoa. Potilas tuntee pian olonsa paremmaksi asiantuntevan hoidon ja vuodelevon ansiosta.
Kun potilas yrittää palata tavallisiin jokapäiväisiin toimiinsa, hän huomaa kuitenkin nopeasti keskittymisongelmia ja haluttomuutta. Jos hän ei tunne oloaan paremmaksi 1-2 kuukaudessa, hän ahdistuu, ja masennuksen aiheuttamat lisäongelmat pahentavat hänen tilaansa. Useimmissa tapauksissa tätä kehitystä huomattiin enintään yhden vuoden aikajaksolla. Potilaat eristäytyvät helposti ja eivätkä mielellään halua puhua kenenkään kanssa tästä arasta ongelmasta.
printer-friendly version